”Ilona Korhosen lumoava ja vilpitön runonlaulutyyli iskee modernin ihmisen alitajuntaan nostaen pintaan jotain esi-isiemme musikaalisesta perinteestä, joka ei jätä kuulijaa kylmäksi. Itselleni parasta Ilonan esityksiä kuunnellessa on ollut se tajunnanvirran mukana kylpeminen, jossa kuulijakin unohtaa ajan tajun ja pääsee johonkin selittämättömään olemisen tilaan. ”
– Anu Komsi, laulutaiteilija, West Coast Kokkola Operan taiteellinen johtaja, oopperaohjaaja
*
”Juminkeolla on ollut ilo käyttää Ilona Korhosen monialaosaamista ja taitoja monen vuoden aikana monella eri alalla: esiintyvänä laulajana, säveltäjänä ja nuottien puhtaaksikirjoittajana. Pisteet 10/10 sekä teknisestä osaamisesta että taiteellisesta vaikutelmasta!”
– Sirpa Nieminen, toiminnanjohtaja, Juminkeko-säätiö
*
”Slavonic Tractorin ja Ilonan yhteistyö sujui loistavasti. Ilonan asiantuntemus sekä kansanmusiikista että kuoromusiikista oli meille juuri täydellinen yhdistelmä, kun hän toimi esikoislevymme tuottajana. Häneltä myöhemmin tilaamamme kuoroteos on saanut paljon kehuja yleisöltä. Ilonan kanssa teemme mieluusti yhteistyötä jatkossakin.”
– Anna-Maija Ihander, Slavonic Tractor
*
”Ilona Korhosella on erityinen taito vangita kuulijansa runolaulun maailmaan. Hänen tulkintansa ovat vahvoja, elämyksellisiä ja osuvat ihmisen ytimeen.
Kuoronjohtajana Ilonalla on taito innostaa laulajat yhteisen tavoitteen suuntaisesti. Vahva kokemus, näkemys ja valmentava ote tuovat tekemiseen linjakkuutta ja helppoutta, joka kuuluu lopputuloksessa.”
– Marjo Risku, luova johtaja, Leader On Ltd. Helsinki
*
”Ilonan kanssa on ilo musisoida ja tehdä töitä; silloin räiskyy ja tapahtuu! Yhteistyömme tuloksena on syntynyt yhtäaikaa herkkiä, asiantuntevia, taiteellisia, intellektuelleja ja sopivalla tavalla rahvaanomaisia sekä kahjoja projekteja.”
– Heidi Haapoja, FM, MuM, tutkija, muusikko
*
”Olen työskennellyt Ilun kanssa jo usean vuoden ajan ja aion työskennellä jatkossakin. Kommunikointi on helppoa ja rentoa, aineistot tulevat aikanaan ja sisältö vastaa odotuksia. Huippumuikkelis!”
– Tiina Aalto, toimituspäällikkö, Taito-lehti
*
*
Lisää päivitetään!
Jos haluat oman suosituksesi julkaistavan tässä, ota yhteyttä! ilona@aania.fi