etelänaapurista – from south

Kirjoitan seuraavassa Taito-lehdessä arvion uusista virolaisista käsityökirjoista. The letters of Kihnu Roosi, Eesti sokikirjad ilma laande lailai ja Eesti labakindad ilma laande laiali ovat käsittelyssäni. Niistä siellä enemmän.

Mutta miksi sitten kirjoitan niistä täällä. No, siksi, että olen miettinyt näitä hienoja kirjoja tosi paljon. Olen lähinnä ihmeissäni, että etelänaapurissa ollaan sangen kiinnostuneita omasta kulttuurihistoriasta, erityisesti kansankulttuurista. Miksi me täällä Suomessa vähättelemme omaa rikasta kansankulttuuriamme? Miksei meillä voida julkaista tällaisia upeita teoksia? Nämä kaikki kolme kirjaa on painettu paksulle kiiltävälle paperille, niissä on kaunis taitto ja kovat kannet. Eikö tämä kannata meillä? Eikö näitä kirjoja ostaisi kukaan, jos kyseessä olisivat Suomen käsityöaarteet? Eikö meillä ole osaamista? Eikö meillä ole alan tutkijoita? Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemiassa on kansantaiteelle ihan omat linjansa, niin kansanmusiikille kuin käsitöillekin. Miksi meillä ei ole vastaavaa? Eikö aarteitamme arvosteta? Mikä meissä on vikana! Katsokaa näitä kirjoja!

Look at these books! Why do they publish these gorgeous books in Estonia, but not in Finland. This post is argueing about it.

Minä ostaisin kotimaiset vastaavat heti ja odottaisin kirjojen tuloa markkinoille kieli pitkällä! Mikä tässä sitten maksaa?

19 Responses to “ etelänaapurista – from south ”

  1. Kaisa Korhonen Says:

    No sanos muuta! On kai niitä joitain hienoja käsityökirjoja, ryijyjä ja muuta, mutta ei niitä ihan alituiseen julkaista. Varmaan olisi materiaalia olemassa. Pitäskö sun ruveta sitäkin tekemään?

    Mahtavia nuo kirjat.

  2. Jonna Says:

    Kannatan edellistä. Tee sinä Ilu kirja/-t. Minä ainakin ostaisin sen. Olisi mahtava saada kotimaastakin moiset teokset. On meillä Suomessa paljon hyvää.

  3. Maryse Says:

    Those patterns seems absolutely gorgeous!

  4. suvi Says:

    Mulla tuli mieleen kans että sinähän se osaisit tehdä tuommoisen kirjan! 🙂 Varmasti löytyisi ostajia, itseni mukaanluettuna 🙂

  5. Leena Says:

    Ihanaa, että otat tämän asian esille. Minä olen siitä blogissani kirjoittanut Virossa käymieni käsityömatkjen pohjalta, tässä kirjoituksessani vahvimmin: http://leena.ukkolanakat.net/?p=1360. Eihän käsityöharrastajan blogikirjoitukset kauaksi kanna. Mutta sinä kirjoitat Taito-lenteen, jota todella arvostetaan, joten älä ainoastaan arvioi noita kirjoja, vaan laita Taito lehteen myös tuo mitä tässä kirjoituksessasi sanot. Voi kun tuntuu hyvältä tämä asia, että sitä otetaan näin esille. Kiitos.

  6. Leena Says:

    Kirjat näyttävät hienoilta ja kirjoitat asiaa. Suomalaiset väheksyvät omia perinteitään ja vieläkin on sellainen asenne vallalla, että ulkomailta tullut on jotenkin hienompaa. Onko tämä sitä suomalaisten huonoa itsetuntoa?

  7. Ulla Says:

    Virossa käsityökulttuuri on säilynyt elävänä ja siellä on tapana julkaista omankielisiä kirjoja huolimatta pienestä kielialueesta. Olin kansalaisopiston Haapsalu-huivikurssilla ja se todella avarsi tajuamaan Viron käsittämättömän upean käsityöperinteen. Opettajamme oli ollut Haapsalussa huivikurssilla ja kertoi, miten mestarineuloja-opettaja oli neulonut hienoa pitsihuivia kävellessään samanaikaisesti. Käsivarrella oli roikkunut kangaspussukka, josta lanka juoksi neuleeseen. Vaatii todellista taitoa osata neuloa sillä tavalla, myös niitä nyppyjä. Opettaja oli tuonut Virosta käsityökirjoja, myös pökerryttävän upean Meite Muhu Mustridin, niitä saimme katsella siellä. Sen upean kirjan hinta Virossa on vain noin 40 euroa, kuka voi Suomessa tehdä ja julkaista sellaisen kirja siihen hintaan? Suuri ja hieno Haapsalu sall -kirja maksaa vain 20 euroa siellä ja pitsilanka Midara Micro hobipunktissa, josta sitä tilasimme vain 3,52 euroa/100 g.

  8. pirle Says:

    Aivan oikein! Jospa oisin nuorempi ja ollut tiiviimmin mukana alan kuvioissa, saattaisin olla tekemässä jottain perinnekäsityön kirjaa. Nyt oottelen, että te nuoret jatkatte kun jaksatte 🙂

  9. Salli Says:

    Jossain kohtaa historiassa tämä suomenkansan taitavien käsien perinne nyrjähti sijoiltaan. Oliko se sotavuodet ja sen jälkeen maan rankka piiskaaminen teolliseen tuotantoon ja kaiken tehdastuotteen ylemmyys wanhanaikaiseen käsin ”tuhraamiseen” nähden. Tältä nihilistiseltä pohjalta tämä vino väheksyntä ja käsityön aarteiden näkymättömyys ehkä kumpuaa? Koulussahan on kai tapana vieläkin sanoa ”rättikässyt” – ei kovin ylevää.

    Suuret ikäluokat, joiden vanhemmat olivat omien kädentaitojensa varassa, noin yleisesti ottaen tuntuvat erityisesti haluavan irti ”itse tehdystä” ja ostavat surutta rihkamaa, laatua suoraan Kiinan tehtaan linjalta. Käsin tehdystä ei todellakaan haluta maksaa eikä ostaakaan moisia ”tekeleitä”. Surullista.

    Tosiaan, jos emme itse arvosteta omaa osaamistamme, ei se kovin laajalti missään näy – paitsi tietenkin asian ääressä työskentelevien ja harrastajien parissa. Meillä on Suomessa ns. Design – tehdastuotteet kankaissa, tehdastuotteet keramiikassa jne. jotka ovat vasta jotakin suurta.

  10. Päivikki Says:

    Mie olen miettinyt samaa ja paljon!!!! Onhan meillä ollut Mary Olki ja Eeva Haavisto, mutta missä ovat nykyaikaiset kirjat!!! Onko tämä nyt sitä suomalaista huonoa itsetuntoa, että eihän meillä mitään hienoa ole?

  11. cefut Says:

    Olen samaa mieltä. Viron Käsityö -lehden lähes jokaisessa (suomenkielisessä) numerossa on nostettu esille virolaista käsityöperinnettä tavalla tai toisella, hyödynnetty museoiden kokoelmia, perinnetietoutta yms. Suomalaisissa käsityölehdissä ei haluta tuoda ollenkaan esille meidän perinnettä – se on sääli, mielummin julkaistaan suomennettuja ohjeita suuresta maailmasta. No, olihan SK:ssa ne perinnelapaset -artikkelisarja.

  12. Minna-Liisa Says:

    Ehdottomasti tällaista pitäisi saada meillekin! Jotenkin on sellainen tuntu, että esim. kansallismuseon kokoelmista on nostettu eniten esille sukulaiskansojen käsityökulttuuria eikä niinkään meidän omaa (esim. Ildiko Lehtisen ja Anja Punamäen Neuleita Suomen kansallismuseon suomalais-ugrilaisista kokoelmista, 1995). Mie kyllä ostaisin riemumielin tällaisen omaan käsityöperinteeseen pohjautuvan kirjan. Olen perinteisten kirjoneulemallien ystävä 🙂

  13. SatuK Says:

    Olen täysin samaa mieltä! Nuo kirjat näyttävät upeilta.

  14. Ellimeli Says:

    Juuri tätä Ravelryssä tänään mietin. Luulen, että perinteiden arvostus Virossa liittyy kansallistunteen ylläpitämiseen. Neuvostoliiton aikoina asiasta ei voinut ääneen puhua. Kukaan voinut uhata Siperiaan karkotuksella sen vuoksi, että käytit perinnelapasia. Suomessakin kansallisromantiikka oli kukkeimmillaan sortovuosina, kun maata yritettiin venäläistää.

  15. Mia Says:

    Hei vaan Ilu ja kaikki muutkin, avaamasi aihe liippaa niin läheltä mua, että on nyt ihan pakko sulle vastata. Suomessahan voi opiskella käsityötiedettä kahdessa yliopistossa, ja sen lisäksi tietysti laajemmin kulttuuriantropologiaa ja kansatieteitä käsittääkseni useammassakin yliopistossa. Muotoilusta voi voi tehdä tutukinnon ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Itselläni on tekstiilisuunnittelijan koulutus ja lisäksi opintoja käsityötieteestä aineopintojen verran.

    Voin sanoa ihan vilpittömästi, että olen aina kokenut, että Virossa ollaan sekä muotoilussa että oman käsityöperinteen tuntemuksessa, arvostuksessa ja kädentaidoissa huomattavasti edellä meitä. Meitä tekstiilisuunnittelijoita valmistuu hurjia määriä vuosittain – suoraan kortistoon. Suomalaista tekstiiliteollisuutta ei juuri ole enää, käsityöläisyydellä ei elä, enkä liiemmin hurraa koulutuksen laadulla. Käsityötieteen laitoksella ei juuri tutkimusta tehdä, kun ei sitä kukaan oikein rahoita. Sieltä valmistuvat sijoittuvat enimmäkseen käsityön opettajiksi, eikä opettajan uraa ajatellen juuri kannata väitöskirjoja pakertaa, kun ei se kuitenkaan vaikuta uraan mitenkään. Tutkittavaa ja esille nostettavaa olisi valtavasti -kuten huomautit. Kansallismuseossa on varmasti paljon osaamista ja kerättyä tietoa suomalaisesta käsityöstä, mutta kulttuuriperintömme tarkastelu nimenomaan tekniikoiden näkökulmasta puuttuu. Tarvittaisiin käsityön ilmiöiden tarkastelua kokonaisuutena.

  16. Maija Says:

    Virolaiset tosiaan osaavat ja arvostavat omaa perinnettään ja pystyvät myös päivittämään ja tuotteistamaan sitä, esimerkkinä vaikkapa Keerukoda-nimisen firman kotisivut (oliskohan keerukoda.ee). Ja vielä 10 vuotta sitten myös Tarton yliopistossa voi opiskella erinäisiäkin perinneasioita, mulla on opintoviikkoja mm. Rahvuslik tikand – (kansanomainen kirjonta) ja Etnograafilinen tekstiil -kursseilta, joilla ihan oikeasti myös käytettiin neulaa ja lankaa. Sittemmin Tarton YO käsittääkseni lopetti Kansantaiteen osastonsa (rahvakunsti osakond), mikä oli minusta enemmän kuin tyhmää. Mutta ehkä Viljandi pitää tietoja ja taitoja yllä!

    Suosittelen Ilulle ja kaikille muillekin elävästä kansanperinteestä kiinnostuneille Setukaisten Kuninkaanpäiviä, joita vietetään joka toinen vuosi milloin missäkin päin Setumaata (joka Kaakkois-Virossa, osin myös Venällä). Siellä on niin musiikin, käsityön, kotiteollisuuden, ruuanlaiton, oluenpanon, viinanpolton kuin hevosenvaljastamisenkin taitajia… Ja muutenkin aika mahtava meininki, noin 2000 ihmisen ”sukujuhlat”.

  17. KristiinaS Says:

    Tätä olen miettinyt, ja joskus ääneenkiin sanonut, monta vuotta. Nythän oli Haaviston lapasiakin neulottuna niin sais ihan värikuviakin. Ei tarttis epäselvää näköispainosta tehdä, noh, olihan sekin parempi kuin ei mitään.

  18. Maarit Says:

    Olen kovasti etsinyt netistä perinnelapasten ohjeita, mutta törmäsin sellaiseen asiaan, että joku taho oli koonnut ne ja omistaa niiden copyrightin! EI perinnemalleja sinänsä voi kukaan omistaa, mutta mielestäni ohjeen ehkä voi. Ongelmaa meillä on siinä, että ihailemme esim. virolaista käsityötä, mutta missä näkisimme omia perinnemallejamme? Kainuun lapasten ruusukuviohan on aivan mahdottoman kaunis ja samoin kaikki ne perinnemallit ovat kauniita! Meillä pitäisi erityisesti levittää perinnemalleja lehdissä, netissä ym. eikä mustasukkaisesti suojella malleja!

  19. Erja Says:

    Hei! En nyt lukenut ihan kaikkea mitä edellä muut ovat kirjoittaneet, mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että jotain pitäisi tehdä! Olen opettanut suomalaislapsosia ala-asteella melkein 40 vuotta ja huomannut jo siellä sen, kuinka taidot köyhtyvät. Kun lapsi tulee kouluun, hän ei ole ehkä koskaan leikannut vielä saksilla mitään, eikä siis osaa sitäkään. Puukkoa ei ole kukaan saanut käteensä , ennen lapset tekivät pajupillejä ja kaarnalaivoja ym. jo ihan pikkuisina. Muistan kuinka meillä kotona oli aina keittiössä puita ja puukkoja ja niitä oli kiva veistellä. Jos lapsi ei opi koulussa 4. luokalla virkkaamaan tavallisia kiinteitä silmukoita, olen usein sanonut, että harjoittele vielä vaikka kotona rauhassa äidin kanssa. Lapset sanovat, että ei meillä ole lankaa eikä virkkuukoukkua, ei puikkoja , ei ompelukonetta, ei mitään! Mutta jokaisella on oma tietokone! Urani alussa virkkasimme jo ekalla luokalla pannulapun. Nyt siitä tulisi riita vanhempien kanssa, ja on tullutkin , vaikka opetus on vasta 4. luokalla. Minulle jopa on sanottu, että olen ammattitaidoton – siis opetettuani lapsille virkkausta ym. kädentaitoja 36 vuotta!
    Suomalaiset eivät arvosta käsitöitä, niille ei mukamas ole aikaa! Ja kouluissakin, missä oikeasti voisi tehdä jotakin, arvostetaan enemmän pallon perässä juoksemista kuin käden taitoja!

Vastaa