Archive for lokakuu 2012

3 vuotta – 3 years

sunnuntaina 14. lokakuuta 2012

Ihanaakin ihanampi Koppis syntyi kolme vuotta sitten. Siis eilen. Toisaalta en muista aikaa ennen Koppista.

Koppis on tyttö, jolle kaikki on selvää. Ratkaisut syntyvät nopeasti ja hän on niihin tyytyväinen. Niinkuin melkein kaikkeen muuhunkin, Koppiksella on harvoin harmi. Koppis on nopea ja terävä, kaikenkaikkiaan. Minun ihana!

(Sain syntymäpäiväksi sille päälle sen edellisen postauksen hameen. Nyt siitä saa jo jotain selvääkin. Myös synttärilahjaksi hartaasti toivottu leikki-imuri pääsi kuviin. Suurin aarre.)

 

She is my lovely baby, and she has just turned three. Now she wore the skirt which I already posted in my last post.

ma neulon! – i’m knitting!

keskiviikkona 10. lokakuuta 2012

Valitsin otsikon Kiven kunniaksi.

* * * * *

Vaikka ette olisi millään uskoneet, olen neulonut ihan sikana. Ei mulla paljoa kuvia ole näyttää, mutta esittelenpä kuitenkin yhden kivan hameen, jonka tein Koppikselle (kohta 3 v.). Sain vision, että haluan sille hameen, josta kasvaa huivi. En tajua, mistä se tuli.

Valitsin hameosan langaksi Handun 100% merinosukkiksen, huivilangaksi luomuhuivilangan ja kiinnityssysteemiksi ihan yksinkertaisesti silkkinauhan. Harmi, että en saanut kuvia Koppiksesta tämän sisällä, mutta josko johonkin juhliin tulisi aihetta, niin pukisin.

 

 

 

 

My lovely soon-3-year-old daughter will have this skirt, which is growing some lace scarf, as I planned this to be. I’m sorry I have no photos with her. But maybe we have soon something to celebrate, so she can wear this and I can photoshoot. This I knitted of Handu’s 100% merino sock and the lace part of Handu´s Organic Lace Yarn.

 

 

* * * * *

On mulla muutakin mielessä. Tommoinen ihan mahdottoman robusti villatakki talven viimoja vastaan. Näin vaalea ei ole suosikkiainesta, minulle, mutta ehkä upotan tämän mustaan pataan, kunhan aika vanhenee.

I have some plans too. This is to be a very robust gardigan for myself, against wintery winds. This is too light shade for me, but I think I will put it in my black kettle later…

 

Tänään se tapahtuu! – It´s opening time!

keskiviikkona 3. lokakuuta 2012

Tänään, kun viimeisetkin silaukset saadaan kuntoon, aukeaa Uusi Ehompi Handu! HURRAA!!

Kiitän kaikkia valtavasta toive- ja kommenttiryöpystä. Mukana oli joitain ominaisuuksia, jotka jo ovat olleet entisessäkin Handussa käytössä, mutta ilmeisesti ne eivät ole olleet käytettävyydeltään helppoja. Sitten oli mukana toiveita, joita ei nykyisillä kauppaohjelmistoilla voi helposti toteuttaa. Loppuja yritimme kärsivällisen ja pitkäpinnaisen webmasterini kanssa toteuttaa kaikkien Handun käyttäjien iloksi.

Satunnaislukugeneraattori arpoi voittajanumeroksi 52:n.

 

 

Laskin 52. kommentoijan ja näin uuteen Handuun voitti lahjakortin MIIA! Laitan s-postilla lisätietoja.

 

New Handu Webshop Will be opened today! HOORRAY! You will have 10% discount of everything with coupon code avaus !

* * * * *

 

Handu on vielä varsa, vähän jalkoja pakottaa ja kielen kanssa on niin ja näin, mutta saamme kuitenkin avajaiset! Isommista bugeista toivon ilmoitettavaksi Webmasterille (webmaster@handu.fi) ja muuten pyydän antamaan armoa, vielä konehuoneella huhkitaan.

Kaikki ystävät, voitte kuitenkin osallistua hulinoihin, saat 10% alennusta kaikista tuotteista koodilla ”avaus”. Ilman hipsuloita.

Jee!